lauantai 7. huhtikuuta 2018

Vettä ja verta



Vuosi sitten maaliskuussa oli niin kuivaa, että lähellämme oleva metsä paloi kolmen viikon ajan. Palokunta kävi välillä sammuttamassa isompia roihuja, mutta muuten palo talttui vasta kun satoi kunnolla.

Tänä vuonna maaliskuu oli toiseksi sateisin sitten vuoden 1931. Vuodet eivät todellakaan ole veljeksiä keskenään. Huhtikuu on alkanut ihan samoissa merkeissä. Pekka Poudalla olisi naurussa pitelemistä täälläkin.

Tällä viikolla saatiin sentään kaksi enimmäkseen aurinkoista päivää. Onneksi tämä päiväsaikainen (tokihan yöllä satoi) poutajakso osui juuri niille päiville, jolloin Sveitsissä asuva serkkuni oli käymässä Vila do Condessa perheensä kanssa. Emme olleet nähneet yli viiteentoista vuoteen (kylläpä aika rientää), sitäkin ennen lähinnä vain ohimennen hautajaisissa tms. ja harvakseltaan, asuimmehan Suomessa ihan eri puolilla maata ja sitten kokonaan eri maissa. Silti tunnistimme toisemme lentokentällä heti, ja juttu luisti. Veri on vettä sakeampaa, sanotaan. On se. Päivät kuluivat ihan liian nopeasti. 

Luulen, että jos asuisin yhä Suomessa, ei meillä olisi ollut tilaisuutta viettää tällaista laatuaikaa kahta päivää peräkkäin. Aikaa olisi vaikeampi järjestää. Joskus on mentävä kauemmas, että ihmiset tulevat lähemmäs. Olisi mukavaa, kun useammat sukulaiset, ystävät ja tuttavat löytäisivät tiensä tänne pohjoiseen Portugaliin, mielelläni olisin oppaana.

Espanjan matkan ja serkkuni vierailun jälkeen arki lumpsahtaa taas vanhoihin uomiinsa. Koko kevään ja kesän kökötän näillä näkymin enimmäkseen kotona; siivoan, hoidan puutarhaa, teen käsitöitä ja kirjoitan. Viimeksi mainittua odotan innolla pienen tauon jälkeen, ensiksi mainittua en niinkään. Luvassa on tekemisentäyteinen kesä, toivottavasti myös lämmin sellainen.


Tällä kertaa näin lyhyesti, sillä iltapäivä hurahti siihen kun näpersin blogiteksteille tunnisteet, joilla tekstit on ryhmitelty aiheittain. Nyt on helpompi selailla vaikkapa pienen kotifilosofin pohdintoja, matkailujuttuja tai portugalin kieleen liittyviä kirjoituksia. Tunnisteet näkyvät blogia tietokoneella katsottaessa, ei mobiiliversiossa.


Kuvissa katukiveystä espanjalaiseen tapaan. On niissäkin ollut näpertämistä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti