 |
| Kaalikääryleitä... |
Ette varmaan usko tätä, rakkaat lukijat, mutta postinkantaja
kiikutti vihdoin alunaa sisältävän lähetyksen. Tosin se oli uusintalähetys,
sillä ensimmäinen, apteekin alkuperäiseen lääkepurkin kaltaiseen rasiaan
pakattu aluna on yhä teillä tietymättömillä tai tullipostin hallussa. Nyt aluna
oli pakattuna kahteen pieneen minigrip-pussiin ja teipattu Hesarin kuukausiliitteen
väliin. Sittemmin sain tietää, että samalla tavalla yritetään postitella
huumeita. Carlos totesi kulmakarvat kurtussa, että jonain päivänä ovella on
vielä poliisi. Sanoin, että sen kun vaan, minun omatuntoni on yhtä puhdas kuin
vastasatanut lumi. Sitä paitsi, kun se ovikello ei toimi, niin poliisi saa
pimputella siellä ihan rauhassa.
 |
| Iloiset kokit! |
Aluna on sokerin näköistä kidemäistä ainetta, mutta en
alkanut maistelemaan sen makeutta, sillä käsittääkseni se on hyvinkin
hapokasta. Ken ei tiedä, niin sitä käytetään villalangan puretukseen
värjäyksessä. Carlos joutuikin melkein heti lähtemään minua saatille metsään
hakemaan eukalyptuksen lehtiä, ja värjäsin ensimmäisen lankasatsin. Kuten olen
joskus maininnut, niin näillä nurkilla naisen ei passaa mennä yksin metsään sillä kaikenlaisia tolloja, tolos, on liikkeellä.
Metsänreunoissa näkee kyllä joissakin paikoissa niukasti pukeutuneita naisia (joista
jotkut ovat, yllätys yllätys, miehiä) odottelemassa ”kyytiä”. Pinkit saappaani
saattaisivat tietysti hämätä jotakuta himon sokaisemaa miestä luulemaan minua
saman palveluammatin harjoittajaksi, vaikka aika kaukaa haettua se kyllä olisi.
Kerroin viime viikolla pienestä vasikkavauvasta. Nyt se on
emonsa kanssa päivät muun lauman kanssa, välillä se ottaa päikkärit, välillä
tonkii maata. Ensimmäisten päivien huoli on vaihtunut helpotukseksi. Kaikki
menee hyvin. Alkuviikosta kaksi sonnia lähti karjamarkkinoille, myös Brunon
piti lähteä mukaan, mutta se oli toista mieltä. Se on jo niin iso ja vahva,
että se vain heilautti vähän päätään ja niissä tiukasti olevia sarvia, ja meinasi
hajottaa rakennelman jota pitkin siirtyminen kuljetusautoon tapahtuu. Bruno on
siis yhä keskuudessamme, muttei välttämättä kovin pitkään. Tämä oli jo kolmas
kerta kun se sai jatkoaikaa, ja tiedän, että Carlosillekin tekee tiukkaa luopua
siitä. Se ei voi jäädä edes siitossonniksi, sillä Lindaa lukuun ottamatta naaraat
ovat sille sukua. Jos oikein käsitin, se on vasikkavauvan eno. Tai jotain
sinnepäin.
 |
| Kaalin pilkkominen on tarkkaa touhua. Irtiottaja irrottelee veitsi kädessä oikealla. |
Viime lauantaina kokoonnuimme muutaman suomalaisrouvan
kanssa Bragaan, heistä yhden kotiin, tekemään suomalaista perinneruokaa. Teimme
yhteisvoimin kaalikääryleitä, lihapiirakoita ja puolukkavispipuuroa. Oi slurps
kuinka oli hyvää! Ihan kaikkea aineksia ei tietenkään Portugalista löydy, mutta
jokaisella oli kätköissään vähän jotakin ja joku toi Suomen reissulla jotain mukanaan.
Ulkosuomalaiselle tällaiset tapaamiset ovat kullanarvoisia. Saa
puhua äidinkieltään (tai no, yhdellä meistä äidinkieli on ruotsi, mutta suomi
sujuu aivan täydellisesti), ei tarvitse selitellä mikä salmiakissa on niin
ihanaa, ja saa huokailla saunan perään ilman että kukaan nyrpistelee nenäänsä. Kaikki kun eivät tykkää hikoilemisesta.
 |
| Lihapiirakoita liukuhihnatyönä. |
Se, että
on muuttanut Suomesta muualle, ei tarkoita sitä, etteikö joitain asioita
kaipaisi. Elämä on täynnä arjen kompromisseja, ja muualle muuttanut elää niiden kanssa joka päivä.
Joulukuussa on tiedossa pyrähdys Lissaboniin. Bookshop
Bivaria pyörittävä Leena ehdotti, että lukisin kirjakaupassa tekstejäni ja
Suomesta tullut trubaduuri Chrisu soittaa ja laulaa pienimuotoisessa
tapahtumassa. Vuosi sittenhän kirjakaupassa oli valokuvanäyttelyni. Nyt kirjakauppa
on muuttanut toiseen osoitteeseen ja siellä on järjestetty jo joitakin
kirjailijatapahtumia (katso täältä). Odotan tapahtumaa innolla!
Viime päivinä meitä on hellitty auringonpaisteella. Iltaisin
lämpötila kuitenkin laskee, ja takkaan sytytetään tuli. Silti vielä ei tunnu
talvelta. Illat tuntuvat vaan pitkiltä, kun pimeä tulee jo viiden jälkeen ja
ulkotöistä pitää siirtyä sisätiloihin. Neulon sohvannurkassa joululahjasukkia
vaikken millään meinaa sisäistää sitä, että jouluun on alle kuukausi, ja
siitäkin huolimatta, ettei ole mitään varmuutta kuskaako suomalainen postikusti
niitä perille ennen joulua.
 |
| Ulkosuomalaisen unelmapaketti. Kännykkäkuva, sillä kamerani on yhä huollossa. |
Pieni joulu minulla jo oli, kun posti kiikutti paketin äidiltä, hän oli ajoissa liikkeellä postilakon takia. Paketissa oli ensiaputarvikkeita ruisleiväntarpeeseen, pusuja kotikaupungista, sukkalankaa ja paljon, paljon muuta.
Ensi kerralla on luvassa aivan erilaiset jutut. Hyvää viikonloppua, rakkaat lukijat!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti