Hemaisevan seksikäs heinäpaali

Kesä on tullut ontua nilkuttaen Pohjois-Portugaliin. On lämpimiä päiviä, tuulisia päiviä, kosteita öitä ja sumuisia aamuja. Aamun usvat haihtuvat päivän mittaan, ja vasta iltapäivällä on kunnolla lämmintä, jos on. Vielä odotan kunnon kesää; sellaista, jolloin hakeutuu varjoon ja kulkee kevyissä kesämekoissa; sellaista, jolloin illallakin jalassa on vain varvastossut; sellaista, jolloin kädet hikoaa ja hiukset pitää nostaa ylös niskan vilvoittamiseksi. Siis sitä, että lämpöä riittää liiankin kanssa. 

Tänään, jälleen kerran usvaisena aamuna, laitoin sukat jalkaan ja pitkähihaista puseroa päälle. Ulos mennessä saa kuitenkin jo keventää vaatetusta. 

Laitumilla käyskentelevät naudatkin pitävät auringosta. Ne näkee useammin märehtimässä taivasalla kuin varjoa antavan katoksen alla. Leuat jauhavat laiskan näköisesti mutta väsymättömästi. Ne tuntuvat jauhavan nukkuessaankin. Häntä heilahtaa kärpäsiä päin, ja jää joskus kiehkurana lötköttämään selän päälle. Niiden elämä on jokseenkin leppoisan laiskaa. 

Puttililli miettii mitä seuraavaksi tekisi.

Eilen meille tuli uusi tulokas, kolmen kuukauden ikäinen vasikkanuorukainen. Se näyttää pieneltä vajaan vuoden ikäisten laiduntoveriensa rinnalla. Pieni puttililli. Lähipäivinä pitäisi tulla vielä muutama vasikka lisää. Hiljalleen ne tulevat ja menevät, ovat ja elävät oman aikansa.

Niiden vuoksi ei voi tunteilla liikaa. Jos siihen ryhtyy, pitää heittää hanskat tiskiin ja hakeutua muualle. 

Carlos sai eräältä lähitalon isännältä pari pakkausta säilörehua. Ne ovat niitä jättiläismuurahaisen munia, tiedättehän, niitä valkoisia isoja palleroita joita Suomessa syksyisin pellonlaidoille kerääntyy. Täällä niiden aika on keväällä, ennen maissinkylvöä.

Meidän naudoille säilörehu oli uusi, maukas tuttavuus. Minä tunsin sieraimissani lähinnä käyvän rehun imelänmakean hajun, mutta naudoille se toi varmasti veden isolle, paksulle kielelle. Ne kerääntyivät avatun paalin ympärille syömään ja leikkimään ruualla. Muistattehan Brunon ja Lindan, joista kerroin jokin aika sitten (katso tästä)? No, Bruno veteli rehua sarviinsa ja keikaroi Lindan edessä. Oliko Linda otettu? Ei erityisemmin. Sitä kiinnosti enemmän keikistellä kameralle, leveää peräpuoltaan esitellen.

Bruno puki peruukin. 

Myöhemmin toinen nuoremmista vasikkajannuista äkkäsi vielä avaamattoman rehupaalin. Se lähti tekemään lähempää tuttavuutta sen kanssa. Haisteli, nuoleskeli, tuuppi turvallaan, totesi vallan kelvoksi morsiameksi, suorastaan vastustamattoman houkuttelevaksi, ja nousi heinäpaalin ”selkään” sukuelin ojossa kuin peitsi turnajaisritarilla.

On varmaan ihan hyvä, että sonnit harjoittelevat suvunjatkamista ennen tositoimiin ryhtymistä. Myöhemmin ikkunasta vilkaistessani todistin uudestaan nuoren sonnin ja heinäpaalin intiimiä kohtaamista. En tohtinut häiritä sitä kameran kanssa. En totta puhuen olisi ehtinyt hakea sitä keittiöstä, missä se yleensä on valmiustilassa. Sonnien osa ei ole kuten miesten – niiden pitää hoidella hommat nopeasti, ennen kuin naaras karkaa alta pois. Heinäpaalin kanssa ei tosin ollut sitä huolta. 

Paria tuntia myöhemmin Bruno oli riepottelemassa heinäpaalin muoveja sarvillaan. Ilmeisesti sen isompana piti näyttää kuka on pomo ja kuka hoitelee lauman naaraat ja ”naaraat”.

Pieni puttililli pääsi heti ryhmänsä jäseneksi, ja tänä aamuna se makoili muiden keskellä ilmeisen tyytyväisenä elämäänsä. Tänään se pääsi laitumelle nyhtämään maasta heinää – ehkä ensimmäisen kerran eläissään.

Bruno: "Onks heinä  hyvin, näkyyks sarvet?"
Linda: "Onks otsatukka hyvin, näkyyks lanteet?"

Viime viikolla kirjoitin Hyvästä Päivästä. Sinä päivänä ei tapahtunut mitään mainitsemisen arvoista tai mieleenpainuvaa. Seuraavana päivänä saatiin auto korjaamolta, eikä lasku ollut ihan kauhea. Clara-kanakin, melkein jo kanojen menopaussi-ikään ehtinyt, pyöräytti valtavan kokoisen ruskean munan, liki kuukauden sulkasadon ja munintalakon jälkeen. Lauantaina vanhanrouvan serkku tuli kylään ja viipyi pitkään, ja pellot vuokranneen viljelijän kastelulaite viskoi vettä meidänkin laitumille. Sunnuntaina sää lämpeni niin, että lounastimme ulkona pihalla, ja sen jälkeen kävimme vielä kahvilla merenrannalla.

Hyvää Päivää seurasi monta pientä vastaavaa.

Bruno: "Vähänks mä oon komee!"
Linda: "Ei sit kiinnosta pätkääkään!"

Tänä aamuna, torireissun sijasta siivosin taloa. Iltapäivä on nyt vapaa muihin töihin ja kirjeenvaihdon ajantasaistamiseen. On niin paljon asioita joita pitäisi tehdä ja niiden lisäksi vielä iso läjä asioita jotka haluaisin tehdä. Ihan kuten toimistotöissä aikoinaan, kun työmääräni tuplaantui yhdellä organisaatiojärjestelyllä ja sanoin esimiehelleni, etten millään ehdi tehdä kaikkea kunnolla. ”Sitten ei vaan tehdä kaikkea”, hän totesi olkiaan kohautellen. ”Jätä jotain tekemättä.” 

Niin helppoa se kai sitten on. 

Olen ajautunut taas siihen jamaan, että tekemisiä pitää priorisoida. Ehkä ensi viikolla kirjoitan siitä ja suorittamisesta. 

Ikkunat on muuten tälle kesälle vielä pesemättä. Odottelen yhä Hyvää Haltijaa, joka taikoisi ne puhtaiksi.