Väsynyt, mutta...

Muutaman päivän ihanan reissun jälkeen oli kiva palata kotiin kun lentokentällä oltiin vastassa ja kotipihalla rottweilerinpuolikas pyrki syliin heti kun avasin auton oven. Se vaeltaa taas kuin varjo kannoillani, vahtii kuin vankia.

Barcelonasta jäi mukavat mielikuvat ja muistot. Sain viettää neljä kokonaista päivää veljeni perheen kanssa, mukaan lukien kummipoikani. Erinomainen syy lähteä reissuun, sillä joskus sitä jämähtää omalle mukavuusalueelleen vähän liiankin tukevasti. Ihan kuin olisi liimattu sijoilleen. Tiedättehän tunteen, rakkaat lukijat? Takapuoli ei millään irtoa sohvasta, ei ainakaan jos täytyy lähteä työpaikkaa tai jääkaappia kauemmas. Välillä kuitenkin pitää lähteä sillä se kannattaa. 

Gaudi oli outo heppu. 

Barcelona on paljon, kaikkea. Paljon ihmisiä. Siis paljon. Ja paljon nuoria. Paljon ravintoloita, putiikkeja, autoja ja polkupyöriä. Paljon nähtävyyksiä. Paljon tapahtumia, musiikkia, katutaiteilijoita. Paljon vanhoja, massiivisia rakennuksia, paljon patsaita ja valtavan paljon yksityiskohtia. Rakennusten detaljeihin hurahtanut valokuvaaja sai ähkyn ja nosti lopulta kätösensä pystyyn ja laski kameran alas. Loppujen lopuksi hauskimmat kuvat tulivat saippuakuplista, joita pari miestä Barcelonan riemukaaren juurelta lähtevässä puistossa lähetteli ilmaan lasten ja muiden ohikulkijoiden iloksi – ja omaksi pikkutienestikseen. Niin, Barcelonassakin on riemukaari, Arc de Triomf. 

Pari vinkkiä Barcelonaan suuntaaville: jos haluatte käydä katsomassa nähtävyyksiä, kannattaa suunnitella ohjelma jo kotona ja ottakaa etukäteen selvää sisäänpääsykäytännöistä. Siten säästää aikaa ja hermoja, sillä joissakin kohteissa on tietyt kiintiöt joiden mukaisesti väkeä lasketaan kerrallaan sisälle. Jos lipun ostaa vasta paikan päällä voi omaa sisäänpääsyaikaansa joutua odottamaan parikin tuntia. Sesonkiaikaan on nimittäin muutama muukin liikkeellä.

Mies kadunkulmassa.

Toinen vinkki on se, että Barcelonaan ei kannata lähteä löhöilylomalle, vaikka siellä ranta onkin. Nähtävää on joka lähtöön ja makuun, joten kyllä niitä kannattaa käydä katsomassa. Lepäillä voi kotonakin. Sitä paitsi sieltä rannalta voi olla hiukan vaikeaa löytää paikkaa auringossa. Sielläkin on näes muutama muukin makoilemassa.

Barcelona osasi myös yllättää. Kävimme yhtenä iltana katsomassa Montjuïcin suihkulähteiden valo- ja musiikkinäytöstä. Pulppuavien, pyörivien, suihkuavien ja lorottavien valaistujen vesipatsaiden muuttaessa muotoaan tahtia antoi 90-luvun diskopoppi. Se sopi näytökseen yhtä hyvin kuin kermavaahto ruisleivän päälle. Lähdimme aika pian pois ahdistavasta väkitungoksesta, sillä tokihan siellä paikalla oli muutama muukin showta ihmettelemässä.

Maalaus kaupan ovikaihtimessa.

Neljän päivän talsimisen jälkeen on siis pohkeet maitohapoilla ja lievä uupumus kurittaa kroppaa, mutta olen melkoisen tyytyväinen. Perheen kanssa vietetty aika on kullanarvoista. Määrällisesti sitä on vähän ja harvoin, mutta se on sitäkin laadukkaampaa. Myös ympäristönvaihdos teki hyvää. Mukavuusalueesta on tullut liiankin mukava, siihen käpertyy kuin kissa kerälle takan eteen. Pois ei tee mieli, mutta joskus pitää lähteä pois, kauemmas, uusiin maisemiin. Se avartaa omaa maailmaa, tuo uusia ajatuksia ja uutta energiaa. Quebrar a rotina, rikkoa rutiinit. Niin pitäisi jokaisen joskus tehdä tavalla tai toisella, että jaksaa taas niitä rutiineja. 

Loikkaus miljoonakaupungin hälinästä maaseudun prinsessaruusumaiseen rauhaan oli nopeasti hypätty. Eilen puolenpäivän aikoihin olin jo kotona lounastamassa meidän omassa "ristorantessa", sen jälkeen vähän pyykkäystä, siivousta, kukkien ja kasvimaan kastelua, Gaian kanssa leikkimistä. Illansuussa vielä heinätöitä, ja pääsin ensimmäistä kertaa eläissäni traktorin kyytiin. Vähän pelotti, myönnän. Ensi kerralla en keiku ohjaushytissä vaan menen lavalle heinien päälle korsi suussa istumaan ja vilkuttelen vastaantulijoille. Hullu hollantilainen, luulevat kyläläiset, sillä vanharouvahan on kertonut kaikille minun olevan hollantilainen, niin kuin hän sen muistaa.

Jeesus riippuu ristillä
maan ja taivaan välillä.

Vanhanrouvan kunto on muutamassa päivässä heikentynyt. Maanantaina hän oli niin heikkona, että olin vähällä perua koko matkan. Tiistaina Carlos käytti häntä sairaalan päivystyksessä, mutta sai vain ohjeeksi laittaa kipugeeliä kipeään olkapäähän. Sitä oli tosin laitettu jo parin päivän ajan. Neljä päivää vanharouva on surffannut sängyn ja sohvan väliä eikä mennyt edes päiväkerhoon. Tänään hän oli menossa sinne, vaan on sunnuntai. Hänen äänensä on käynyt heiveröiseksi, ja on aina vain vaikeampaa saada selvää siitä mitä hän puhuu. Fyysisen kunnon rapistumista vauhdittaa täydellinen tahdonvoiman puute. Hän tuntuu luovuttaneen. 

Barcelonassa erään ruokakaupan edustalla kyyhötti kasvoiltaan tummaksi paahtunut mies edessään kulunut muovimuki. Katse maahan painettuna hän tervehti kauppaan tulijoita ja hyvästeli ostoksiensa kanssa lähtevät. Ei pyytänyt rahaa, toivoi vain saavansa jotain. Hänen kasvoillaan kuvastui epätoivo – ja luovuttaminen. Näin hänessä ihmisen, joka on menettänyt kaiken, ihmisen, joka on sietokykynsä äärirajoilla. Ehkä näin väärin, ehkä en.

Tyttö juoksi kuvaan.

Joskus minua risoo kun pyykinpesukoneen luukku jumittuu kiinni enkä saa sitä omin avuin auki. Tiskikonekin hajosi aikoja sitten, eikä korjaajaa, yhtä naapurin leskirouvan seitsemästä pojasta, ole näkynyt toiste vaikka hän lupasi hakea koneen korjattavaksi. Keittiön ruokapöytä ja lattia ovat jatkuvasti leivänmurusten roskaamat ja talon kolme kylpyhuonetta sotkeentuvat nopeampaan tahtiin kuin ehdin ja jaksan siivota. Vanharouva kävi suihkussa huoneemme yhteydessä olevassa kylpyhuoneessa, käytti hammasharjaani ja Carlosin pyyhettä eikä vetänyt vessaa.

Valitanko minä? En. No en ainakaan paljoa. Olen valinnut asenteen olla tyytyväinen siihen mikä on hyvin. Ainakin yritän. Meillä on niin moni asia hyvin. Kunpa kaikilla olisi, ja kunpa ne, joilla on, osaisivat myös valita asenteen olla tyytyväinen. On vaan helpompi valittaa kuin kiittää, kritisoida kuin kehua. Pidetään itsestäänselvyyksinä asioita jotka eivät sitä ole. Jos jotain asiaa pitää itsestäänselvyytenä se alkaa menettää arvoaan, ja pian on vaarassa menettää sen kokonaan. Ei kaikkea hyvää pidä joka päivä ylistää taivaisiin, mutta edes joskus pitää ymmärtää kiittää siitä mitä on saanut.

Tiedän, että taas tänään kun illallisen jälkeen tiskaan astioita, Carlos alkaa huuhtelemaan niitä ja laittelee samalla vanhanrouvan yöeväät. Tämä puolestaan kuskaa uutterasti käytetyt astiat olohuoneesta keittiöön ja vie ruuantähteet Gaialle, joka puolestaan nuohoaa keittiönlattiaa puhtaaksi leivänmuruista. Vielä kupilliset cevadaa yläkerran terassilla auringon laskiessa, katsellen laitumella käyskenteleviä sonneja, rauhallinen hetki päivän päätteeksi. Koko päivän puhkunut tuuli tyyntyy, auringon kuumentama seinä hohkaa lämpöä, lentokentältä nousee taas yksi kone kohti jotain. Joku kauas matkustaa, joku kotiin palaa. 

Olen varmaan hirveän yksinkertainen ihminen kun osaan olla tyytyväinen pienistä asioista mutta ei se mitään, sillä olen, ainakin hetkittäin, myös hirveän onnellinen ihminen.