Tosilyhyt portugalin kielikurssi, osa 2

Tuhottoman tulisia. 

Lupailin jatkoa tosilyhyelle portugalin kielen kurssille. Tässä se tulee. Nyt perehdymme hyvin pintaliitopuolisesti ruokasanastoon. Näillä eväillä varustettuna rohkenee jo tutustua turistiseutujenkin ulkopuoliseen ravintolatarjontaan.

Taannoisilla Espanjan matkoilla pyrin etukäteen pänttäämään espanjaksi ne ruokalajit, joita olisi hyvä vältellä. Pässinkivekset, ankeriaanpoikaset eivätkä ylipäätänsä minkään elukan sisuskalut kuulu suosikkiruokiini. Portugalissa olen ollut huolettomammin, vaikka täällä syödään kutakuinkin kaikkea mitä kasvi- ja eläinkunnasta irti lähtee. Joskus en tiedä enkä edes halua tietää mitä lautasella on. Melkein kaikkea olen valmis kokeilemaan. Joidenkin ruokien nimet ovat harhaanjohtavia, hyvin kuvaavia tai suorastaan ruokahalun ryövääviä, mutta ei pidä antaa sen olla esteenä kulinaristisissa seikkailuissa. Tässä joitakin esimerkkejä:

Kuivamuonaa kalatorilla. 

Prego no prato – Naula lautasella (naudanpihvi, paistettu kananmuna ja ranskalaisia perunoita)

Pica pau – erilaisia lihapaloja, jotka syödään yleensä coctail-tikulla (picar = nokkia, pau = tikku)

Frango piri piri – ei piristettyä kanaa vaan chilikanaa

Baba de camelo – Kamelin kuola (toffeevanukkaan tyyppinen jälkiruoka, namia)

Punheta de bacalhau – Turskan tumputus (turskaa sipulin ja oliiviöljyn kanssa)

Peixe espada, Madeiran erikoisuus

Jotkut ruokalajit voivat olla suomalaisille makunystyröille hiukan haastavia, mutta kuuluvat perinneherkkuihin:

Arroz de pica no chão tai cabidela – kanaa, riisiä ja kananverta, suklaanruskea ruoka, tehdään yleensä maalaiskanasta, joka nokkii (picar) jyviä maasta (chão)

Orelheira – marinoitua, paloiteltua possun korvaa, mukavan sitkasta, sanovat 

Moelas de frango – kananmassua maukkaassa kastikkeessa

Polvo grelhado – grillattuja mustekalan isoja lonkeroita imukuppeineen päivineen – monen mieliherkku

Tripas – jauhoilla täytettyjä, öljyssä paistettuja suolia, portolaisten ikisuosikki eikä muuten yhtään niin vaikeaa niellä kuin mitä luulisi

Jos matkallaan haluaa pelata varman päälle ja välttyä yllätyksiltä lautasella, voi lähteä liikkeelle vaikka seuraavista perusruuista:

Bife grelhado – grillipihvi

Hedelmätarjontaa Funchalin torilla.

Peixe grelhado  – grillattua kalaa, lajeja löytyy runsaammin kuin Suomesta mutta on myös kotoisan tuttua Norjan lohta (salmão). Yleisimpiä kaloja ovat dourada (kulta-ahven), robalo (meriahven), linguado (meriantura), mutta kalaravintoloissa löytyy vaihteleva valikoima harvinaisempiakin herkkuja, erilaisia äyriäisiä ja nahkiaisia myöten.

Frango no churrasco – grillattua kanaa

Arroz de marisco – äyriäisriisi, klassikko

Lasagna – lasagne (yllätys yllätys)

Yritän muistella mieleen painuneita ravintola-aterioita. Joskus mieleen jää miljöö enemmän kuin itse ruoka. Angeirasin kalastajakylässä, täältä muutaman kilometrin päässä, on pikkuruinen ravintola, jossa on pöytiä kaltevalla kujalla, kahden talon välissä. Lähimmät kalastajaveneet ovat sadan metrin päässä, ja kissat pyörivät jaloissa. Kalat grillataan hehkuvilla hiilillä kadun varressa olevassa grillissä. Ravintola on niin suosittu, että viikonloppuiltaisin asiakkaita kertyy jonoksi asti. Siellä syödään kalaa. Tuoretta kalaa. 

Meksikolainen 'hombre'
esittelee ruokalistaa.

Lissabonissa käydessäni illastan aina samassa ravintolassa Restauradores-ravintolakadulla, syön siellä Caril de gambas, jättikatkarapuja currykastikkeessa. Henkilökunta on jo tullut tutuksi. Kerran hiljaisena talvi-iltana rehevä kapverdeläinen kokki tuli syömään iltapalansa samaan pöytään kanssani. Piti minulle seuraa tarjoilijoiden kanssa. 

Bife na pedra, tulikuumalla kivellä pöydässä itse paistettu naudanliha – kahdesti olen syönyt sitä, molemmilla kerroilla pienten kylien isoissa ravintoloissa. Toinen niistä oli huoltoaseman yhteydessä. Vila do Conden vanhassa kaupunginosassa on pieni ravintola, jonka tapakset, petiscos, vievät nälän ja pitkälle. Azoreilla, Ponta Delgadasssa paistettiin isoja pihvejä kokonaisten, kuorimattomien valkosipulinkynsien kanssa, ja pannun on täytynyt olla tosi kuuma. Liha ei voi olla yksinkertaisemmin, eikä paremmin laitettu. Ja tietenkin vielä sardinhas, sardiinit. Mitä olisi Portugali ilman sardiineja? Kuin härkä ilman sarvia. Porto ilman Douro-jokea. Auringonlasku ilman aurinkoa. 

Eipä unohdeta ruokajuomia. Vinho tinto (laus. vinju tintu) on punaista ja vinho branco valkoista viiniä. Yllättäen vinho verde ei ole vihreää. Se on nuorta, kypsyttämätöntä viiniä. Se voi siis olla myös punaista. Veden tilaaminen on monimutkaisempaa kuin viinin pyytäminen. Agua on vettä, ihan helppoa, mutta vielä pitää valita haluaako kylmää (fresca) vai huoneenlämpöistä (natural), hiilihapollista (com gas) vai ei (sem gas). Jos olutta tekee mieli, voi pyytää finon (pieni olut pohjoisessa) tai imperialin (pieni olut Lissabonissa). Jos haluaa ison oluen, niin pitää kai pyytää cervejaa (en ole kokeillut). 

Kalakauppa kadunkulmassa.

Näiden perustermien turvin voi huoletta suunnata portugalilaiseen ravintolaan. Kiireisimpien turistialueiden ulkopuolella matkailija saa kokemukseni mukaan poikkeuksetta lämpimän vastaanoton. Pääsääntöisesti ruoka on maukasta, joskin joskus nykysuomalaiseen makuun aika yksinkertaista, konstailematonta. Kastikkeita ja krumeluureja ei pahemmin harrasteta, sillä hyvien raaka-aineiden makua ei haluta peittää. Annokset ovat joskus järkyttävän isoja, hinnat silti pieniä. 

Portugalin monipuoliseen viini- ja ruokakulttuuriin pääsee tutustumaan vaivattomasti esimerkiksi JS Travelin järjestämällä teemamatkalla toukokuussa. Tarkemmat tiedot jstravel.fi. Luvassa on varmasti ravintoa kaikille aisteille. Tulen olemaan mukana matkan Porton osuudella.

Voisin jatkaa tästä aiheesta sivutolkulla, mutta pakko lopettaa, sillä massu murisee ja vesi kohosi kielelle. Tämän illan menussa on Arroz de tamboril, merikrottiriisiä. Kala on oikea rumilus. Lättänä, leveäsuinen, hurjahampainen sekä limainen. Mutta kuulemma herkullinen. Voin ruksata kokeilluksi taas yhden kalalajin lisää. 

Perinteisiä kalastajaveneitä, Aveiro.