Maaseudun rauhassa, vaan ei hiljaisuudessa

Kun sielunsa silmillä ja korvilla kuvittelee itsensä maalaisympäristöön, siis sellaiseen missä vilja hiljaa havisee pelloilla ja satunnainen traktori päristää jossain kaukaisemmalla kadulla, ei idyllinen mielikuva oikeasti vastaa todellisuutta.

Naapurin keltainen talo, vihreä ikkuna ja sininen mopo.

Ensinnäkin traktoreita päristelee ohi keskellä yötäkin, kun joku paikallisista isännistä palaa kahvilasta kotiin. Toiseksi maissipelto ei havise hiljaa silloin kun tuulee. Liki kolmimetriset korret kohisevat, ja kastelulaite suhahtaa sykäyksittäin, kuin se roiskaisee vettä pellolle. Kohta pellolla louskuttaa niittokone, joka katkoo korret ja rouskuttaa ne silpuksi, nautojen ruuaksi. Kone on hirvittävä kapistus. Kerran eräällä pellolla oli iltapimeällä kehitysvammainen mies lymyilemässä maissien kätköissä. Koneenkuljettaja ei huomannut häntä, ja, no. Seuraukset olivat ikävät, ja tapaus ravisutti paikallisia viljelijöitä. 

Maissinkorjuu on nyt hiljalleen käynnistymässä ja kestää muutaman viikon, kun osuuskunnan niittokone kiertää pellolta toiselle. Traktorit suhauttelevat ees taas, vieden maissisilpun varastointipaikkaan. Myöhemmin maa muokataan ja talveksi kylvetään viljaa. Se todennäköisesti havisee tai ainakin vapisee talven viimoissa.

Siinä missä kaupunkilaiskukko Vila do Condessa alkaa kiekua aamuyöstä, pienen maalaiskylän kukko kiekuu näköjään myös nukkumaan mennessä. Yöllä ei muutoinkaan ole hiljaista – aina joskus joku auto hurauttaa ohi kivetyllä kadulla, kuulostaen lähinnä ohi syöksyvältä tankkiautolta.  Naapuruston koirat kommunikoivat keskenään, ja niitä koiria ei ole ihan vähän. Hau hau siellä ja vuf vuf täällä ja räks räks tuolla. Joskus on tehnyt mieli alkaa viskoa kenkiä ikkunasta. Ei sen koiraan tarvitse osua, mutta ainakin koira saisi jotain muuta tekemistä siksi aikaa kun jauhaisi kenkää. Olisikin pitänyt tuoda Nokian Kontio-saappaani Suomesta tänne. Niissä riittäisi pureskeltavaa.

Nuoli kierrätyssäiliön kyljessä ohjaa Santiagon tielle.

Porton lentokenttä on vain muutaman kilometrin päässä, ja sinne laskeutuvat tai sieltä nousevat rahti- ja muut lentokoneet eivät jää huomaamatta, sillä niiden reitti kulkee melkein talon ylitse. Päiväsaikaan lentoliikenne on vilkasta, ja pystyn erottamaan minkä lentoyhtiön kone milloinkin on laskeutumassa. Vilkuttakaa, jos satutte olemaan kyydissä, niin koitan vilkuttaa takaisin. Voin ihan hyvin olla se kylähullu, joka vilkuttaa kaikille lentokoneille.

Lähin kauppa on kaukana, mutta ei hätää. Aikaisin aamulla leipomon auto pysäyttää kadulla jarrut kirskuen, ja kuski pistää patonki- tai sämpyläpussin roikkumaan naapurin ovenripaan. Naapuri saa uunituoretta leipää kirjaimellisesti kotiovelle toimitettuna, myös sunnuntaisin. Päivän mittaan pariinkin otteeseen kadulta kuuluu kovaa tööttäilyä, kun kalakauppias kaahaa mutkia suoristaen, ja pysähtyessään vielä varmuuden vuoksi huutaa kovaan ääneen ’Peixaria!’. Tuoretta kalaakin saa siis melkein kotiovella. Maaseudulla. Onko Suomessa missään sellaista luksusta?

Kakkoskoti kurkistaa kiivipuiden takaa.

Pienen kylän laitamilla kulkevalla kadulla ei ole muutenkaan hiljaista. Milloin ei väkeä kävele kadulla, keskustellen äänekkään vilkkaasti, huutelevat naapurit kadun yli toinen toisilleen, vyötäröä myöten ikkunasta ulos roikkuen. Kuulumiset vaihdetaan ja säätä kommentoidaan, mutta juoruilla ei passaa. Korvia on joka puolella, vaikka ikkunoissa olisikin kaihtimet alhaalla.

Samaan aikaan kuin teimme maalaustöitä, myös kadun toisella puolella rempattiin. Yhdestä talosta purettiin osa kattoa ja toista kerrosta, ikään kuin tehden vähän hajurakoa viereiseen taloon.

Parina iltana viime viikolla kieltämättä haisi aika tujusti. Läheiselle pellolle oli viety navetan jätelietettä pariin kasaan. Sattumoisin seuraavana yönä raju ukkoskuuro huuhtoi osan lietteestä lähikadulle. Kadulla olevan talon isäntä oli syystäkin aika äkäinen, kutsui jopa poliisit paikalle. Navetan työntekijäpolo joutui kadunpesuhommiin.

Maalla ollessani käyn aamuisin ja illansuussa niittämässä vuohille ja lampaille heinää. Se on minun korteni keossa eläinten hoidossa, ja uskon sen vahvistavan samalla selkääni. Yhden naapurin pikkuinen koira pitää minulle aina seuraa, juoksee pitkin maissipeltoa ja yrittää välillä hypätä syliini, rapsutuksia kerjäten. Kun palaan sisäpihalle ja raotan porttia, se yrittää aina puikahtaa sisään. Jos onnistun pitämään sen ulkopuolella, se jää sinne kynsimään rautaporttia. Se haluaisi päästä leikkimään Gaia-koiran kanssa. 

Vuohi pisti pään puskaan kun kuuli sanan 'dieetti'.

Vuohet ja lampaat tervehtivät innokkaasti määkien ja juoksevat vastaan, kun ne näkevät minut. Olisi kiva ajatella, että ne oikeasti pitävät minusta, mutta olen realisti. Niille Anu = lisää ruokaa. Niiden pulleat mahat eivät koskaan näytä tulevan täyteen. Pelkään niiden vielä halkeavan ja ehdotinkin jo, että pieni dieetti voisi olla paikallaan. Mitä sanoi vuohi siihen? ”Bää-ä-ääh!”

Kylänraitilla vastaantulijat tervehtivät ja joku pysähtyy juttelemaankin, kun olen kävelyllä Gaia-koiran ja kameran kanssa. Kaupungissa sulaudun paremmin muuhun väestöön, mutta maalla taidan pistää hiukan silmään.  Ei se mitään, olen jo tottunut lievään tuijotukseen. Ihmiset ovat luonnollisesti uteliaita.

Pienessä kylässä luulisi olevan iltaisin hiljaista, mutta eipä ole. Illallisen jälkeen ihmiset eivät jämähdä telkkarin eteen, vaan lähtevät kahvilaan.  Jos joskus liikutte pikkukaupungeissa ja kylissä ja ihmettelette kahviloiden esiintymistiheyttä, niin se johtuu ihan siitä että kahvilat ovat olohuoneen jatke, tai jopa korvike. Portugalilaiset eivät tykkää olla yksin, eikä edes pelkästään oman perheen kesken. Kahvit juodaan kahvilassa ja samalla tavataan tuttuja.

Joka ilta eräs leskimies käy tapaamassa kadun toisella puolella asuvaa leskirouvaa. Mies kävelee kotoaan ja odottaa kadulla naisen ilmaantumista ikkunaan. Sitten he juttelevat pitkään, nainen ikkunasta ulos nojaten, mies alempana kadulla. Me muiden asioista uteliaat kurkimme yläkerran terassilta. Miksei nainen kutsu miestä sisälle? Tiedä häntä. Ajattelee varmaan, että mitäköhän naapuritkin ajattelisivat. Tilanteessa on lieviä kolmiodraaman piirteitä, sillä mies on kuulemma jututtanut jotakuta toistakin rouvaa. Sen jälkeen naapurin rouvan kaihtimet pysyivät visusti kiinni pari iltaa. 

Kyllä, maalla kaikki tietävät kaikista kaiken, tai ainakin melkein. Siinä mielessä kaikki on ihan kuten Suomessakin. Auringonlaskukin näyttää samanlaiselta, keltaisen pallon kadotessa metsän taa, kullaten taivaalla leijuvat hahtuvat.