perjantai 22. helmikuuta 2013

Jäähyväiset lumelle


Suomen reissu on takanapäin. Oli todella mukavaa viettää laatuaikaa perheen, ystävien ja veljenpojan kissanpennun kanssa. Sisätiloissa, lämpimässä. Parinkymmenen asteen lämpötilassa minulla oli suorastaan kuuma. Pitkästä aikaa jätin unisukat pois. Pari kertaa kävin saunassa ja sieltä ulkona vilvoittelemassa, hangessa paljain jaloin. Ihanaa!

Parina päivänä juoksin Helsingissä asioilla, tietenkin nilkkoja myöten loskassa, märkien räntähiutaleiden läsähdellessä päin kasvoja. Jos joskus on ollut hetkiä, jolloin en ole muistanut Portugaliin muuttopäätöksen syitä, niin nyt ne muistuivat konkreettisesti mieleen loskan kastellessa kengät ja varpaat. Tarpomisesta hikisenä, mutta jääkylmin jaloin liukastelin kaduilla, ärräpäitä nieleskellen. Lumi on kaunista vaan likainen loska ei, ja talvi joka kestää kuukausi toisensa perään, ei ole minun juttuni. Lentokoneen keinahdellessa Helsingissä kiitoradan päähän lähtöpäivänä hihkuin mielessäni ”Bye bye lumi ja loska!”. Minun tuskin tarvitsee käydä Suomessa ensi talvena, joten hyvällä onnella menee ainakin pari vuotta ennen kuin taas kuikuilen Helsingissä keskikaupungilla talojen katoille, sieltä putoavien lumipaakkujen pelossa.

Täällä kotona oli matkan jälkeen kaikki hyvin, mitä nyt muutama viikko sitten vierashuoneen seinään ilmaantuneet homeläikät olivat vähän levinneet. Seinä putsataan ja maalataan maaliskuussa, kun on kuivemmat ilmat. Nyt ei maali pysyisi seinässä. Ensiapuna olen pessyt sitä täkäläisellä klorinilla. Uuden ongelman kohtasin, kun lavandarian, eli lasitetun parvekkeen lattia alkoi lainehtia vettä. Sitä tuli lattianrajassa olevasta aukosta, ”viemäristä”, kun joku ylemmissä kerroksissa pesi pyykkiä. Vuokraemännän miesystävä ja taloyhtiön edustaja kävivät sitä ihmettelemässä. Eilen aukosta tursusi enää pelkkää vaahtoa, joten ehkä putkessa ollut tukos alkaa hellittää.

Taloja täällä ei ole rakennettu ihan samoilla normeilla kuin Suomessa. Siitä huolimatta, jos olisi taloudellisesti mahdollista, ostaisin asunnon tai talon täältä. Nyt se kannattaisi, sillä niitä on myytävänä paljon, ja talouskriisin vuoksi kauppa ei käy. Monet joutuvat myymään kakkosasuntojaan merenrantakaupungeista, kun eivät pysty lyhentämään pankkilainojaan työttömyyden tai tulotason romahtamisen takia. Pankit myyvät haltuun ottamiaan asuntoja pilkkahintaan. Täältä pohjoisesta löytää helposti asunnon merinäköalalla hinnalla, jolla Helsingin seudulta saa siivouskomeron. Eri asia on sitten se, kannattaako ihan meren tuntumassa asua. Ilma on sakea Atlantin aaltojen nostattamasta suolaisesta kosteudesta, jolle takorautakin on helppo saalis, pelkkä hiukopala.

Suomen tuliaisina toin mukanani jokakeväisen sisustusvimman. Se on vähän vastaava kuin miesten autokuume.  Lähetin tänne postitse laatikollisen varastossa olleita kangaspaloja, ja tänään pistin sitten Singerin laulamaan. Mustaa graniittia oleva, kylmää hohkaava iso ruokapöytä on nyt saanut eristävän peitteen huopakankaasta ja rehevän kukikkaasta pöytäliinasta. Nyt tarkenee pitää kyynärpäitä pöydällä, vaikkei niin saisikaan tehdä. Seuraava projekti on pellavainen päiväpeite. Samanaikaisesti suunnittelen käsitöitä, joita voisin koittaa myydä netin kautta. Eri tavoin pitää toimeentulo järjestää, sillä haluan pysyä täällä.

Jokin minua vetää tänne Portugaliin. Ehkä se on aurinko, joka aamukahdeksalta kurkistaa kaihtimien raoista huoneeseeni. Ehkä se on kävelylenkki meren rannalla hyvän ystävän kanssa ja kupponen kahvia kahvilassa. Ehkä se on lähikauppias, joka kysyy miten Suomen matka sujui, oliko siellä kaikki hyvin, oliko kovin kylmää. Tai pitsinnyplääjä, joka ahertaa kahvilan ikkunapöydässä joka päivä ja tervehtii kun kävelen siitä ohi. Ehkä ilmassa leijuva grillattujen sardiinien tuoksu, joka samalla sekä ärsyttää että nostattaa veden kielelle, tai hehkuvilla hiilillä grillattu mehevä pihvi. Ehkä se on taivaalla vaanivat tummat pilvet, jotka vaivoin hillitsevät itsensä, ja repeävät ukkosmyrskyksi juuri kun olen päässyt kauppareissulta kotiin. Ehkä se on tuoreet vihannekset, suoja-aineettomat appelsiinit, kalatiskin uskomattoman monipuolinen valikoima, tai kukkivat magnoliat ja mantelipuut. Ehkä se on talojen iätön kauneus, kaakeleiden hehkuvat värit ja koristeelliset kuviot, rautaporttien ruosteinen patina. Vihreät niityt, valkeat vaahtopäät ja häikäisevän sininen taivas.

Täällä olen ja elän, enkä haluaisi olla missään muualla.

Ensi kerralla kerron mitalin toisesta puolesta. Talouskriisissä rämpivässä maassa ei kaikkien elämä ole yhtä auvoista kuin minulla, eikä helottava aurinko yhtään lämmitä mieltä silloin, kun ei tiedä mistä taikoo rahat sähkölaskuun tai edes ruokaan. Toivon Timo Soinin lukevan blogini silloin. Ehkä lähetän hänelle linkin Eduskuntaan. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti