Joulupöydän kunkku

On vaikea sisäistää joulun lähestymistä, kun aurinko paistaa ja luonto elää melkein kuin Suomessa kesäaikaan. No, tosin viime päivinä vettä on tullut kuin tuutista, ja aamusta iltaan on ollut harmaata, aivan harmaata. Ilma on sakeana kosteudesta. Olen kuivaillut samoja pyykkejä jo toista viikkoa, ja vielä ne ovat nihkeitä. Mietinkin jo, suostuisikohan lähipesula pistämään ne kuivausrumpuunsa pyörimään. Tätä lystiä kestää helmikuulle, sitten alkaa pitäisi alkaa helpottamaan.

Sadepäivät ovat kuitenkin olleet hyviä kirjoittamiseen. Sain vihdoin ja viimein puserrettua romaanikäsikirjoituksen valmiiksi. Viime hetkellä, sillä se alkoi jo pyrkiä korvista ulos. Nyt se on kuitenkin sillä mallilla, että voin edetä seuraavaan vaiheeseen. Ja aloittaa uudet kirjoitushommat, heti kun olen vähän vetäissyt henkeä ja tuulettanut pääkoppaa meren rannalla. Atlantilta puhaltava tuuli on siinä tehokas.

Joulu on siis tulossa tännekin, ilman lunta mutta valojen ja äänien saattelemana. Kaupungin isät ovat järjestäneet pääkadulle värikkään jouluvalaistuksen ja joululauluja keventämään askelta asukkaiden kulkiessa kaupasta kauppaan. Kauppojen näyteikkunoihin on ilmestynyt joulukoristeita ja -valoja ja ovien pieliin pumpattuja pukkeja. Asukkaat ovat ripustaneet parvekkeilleen Jeesus-lapsen kuvalla varustettuja liinoja ja tikapuita pitkin kiipeäviä joulupukkeja. Televisio tulvii parfyymimainoksia niin miehille kuin naisille. Yhden mainoskatkon aikana voi tulla lähemmäs kymmenkunta hajuvesimainosta, valitse vain mieleisesi. Toki mainoskatkotkin ovat niin pitkiä, että niiden aikana ehtii käydä jääkaappia kauempana. Vaikkapa lähikaupassa ostamassa konvehtirasian, johon suklaamainos herätteli himon.

 Myös turskaa mainostetaan väsymättä, sillä Portugalissa se on perinteinen jouluaaton ruoka. Portugalilaiset rakastavat turskaa, vaikkei sitä näillä vesillä pyydetäkään, vaan se tuodaan Norjasta. Rakkaan evään valmistamiseen on tuhat ja yksi tapaa. Yksi suosituimmista versioista on Bacalhau com natas, joka muistuttaa lähinnä lohikiusausta.

Jouluna turska syödään kuitenkin keitettynä (ainakin minä olen saanut sellaiset ohjeet), ja sen kera syödään keitettyjä perunoita ja tiettyjä keitettyjä vihanneksia, grelos, joiden suomalaista vastinetta ei löydy sanakirjasta ja tuskin löytyy Suomestakaan. Luulen, että ne ovat nauriin varsia. Jouluaaton ateria on siis varsin yksinkertainen ja helppo valmistaa. Jälkiruuaksi nautitaan, kuulemma, runsain määrin erilaisia kakkuja ja kuivattuja hedelmiä, jotka hyvällä omallatunnolla saa ostaa valmiina kaupasta. Ei joulustressiä ruokien kanssa ainakaan. Lahjojen kanssa sitä voi olla senkin edestä, näinä talouskriisin aikoina.

Ennen vanhaan turska oli koko kansan ruokaa, sillä se oli halpaa ja hyvää. Nykyään kaukaa idästä tuodut pakastekalat lyövät kuivatun ja suolatun turskan hinnassa, mutta tuskin ekologisuudessa, monipuolisuudessa ja maussa. Edelleenkin kuivattua turskaa myydään toreilla ja markettien kalatiskeillä, joita kohti voi suunnistaa parhaiten hajun perusteella. Tuore kala tuoksuu hyvälle, kuivattu turska ei niinkään. Silti juuri sitä omaa kalapalaa etsitään hartaudella voimakkaalta tuoksuvien kalafileiden pinoista. Niitä vertaillaan, tutkitaan, kysytään myyjän mielipidettä, ja lopulta valitaan se, joka tuntuu juuri omalta. Sitten se laitetaan hellyydellä ostoskärryyn.

Kuivatun turskan liotus vaatii taitoa ja tuuria. Kalapalat pitää uittaa kylmässä vedessä, mieluiten jääpalojen kera, ja vettä pitää vaihtaa ainakin pari kertaa päivässä. Jos kalaa liottaa liian vähän aikaa, se jää niin suolaiseksi, ettei sitä pysty syömään. Jos liian kauan, sen maku kärsii, eikä sitäkään mielellään syö.

Nykyään turskaa saa myös pakastettuna, sulatuksen jälkeen valmiina kypsennettäväksi. Se on helppoa. Yksi perusvalmistustavoista on laittaa uunipannulle reippaasti oliiviöljyä, valkosipulia ja sipuliviipaleita. Kalapalat sekaan ja koko hoito uuniin. Välillä valellaan oliiviöljyllä, ja jossain vaiheessa sekaan lisätään pieniä perunoita. Täällä saa Rosamundaa ison peukalon kokoisina palleroina. Ne ovat herkullisia. Ruoka on valmista, kun se alkaa saada vähän väriä.

Turska on portugalilaisille sitä mitä kinkku on suomalaisille, tai enemmän. Se ei ole pelkästään joulupöydän kunkku, vaan rakas kumppani arjessa ja juhlassa, niin myötä- kuin vastamäessä. Se ei hylkää eikä sitä hylätä, vaan se kulkee portugalilaisen mukana läpi koko elämän, tuhannella ja yhdellä tavalla.

Jouluvalmisteluni ovat tänä vuonna varsin vähäiset. Punaista väriä ja hopeaa on jo vakiosisustuksessa, joten koristelupuoli on kunnossa. Kuusta voin ihailla asuintalon sisääntulokerroksessa, kotiini sellaista ei mahdu. Vielä neulon viimeisiä lahjoja yötä myöten sormet mutkalla, ja parit paketit lähetin tänään Suomeen. Saan jouluksi vieraan Suomesta, ja suunnitelmissa on suomalais-portugalilainen jouluateria.  Tarkempi koostumus on vielä hahmottumassa, mutta stressiä en aio tänäkään vuonna ottaa.