perjantai 5. lokakuuta 2012

Tasavallan viimeinen pyhäpäivä

Täällä Portugalissa on tänään pyhäpäivä, tasavallan päivä eli a Implantação da República Portuguesa. Vuonna 1910 tehdyssä vallankaappauksessa kuningas D. Manuel II syöstiin vallasta, monarkia päättyi ja maa julistettiin tasavallaksi. Tärkeä päivä siis. Kuningas päätyi maanpakoon Lontooseen, jossa hän myöhemmin kuoli ilman perillisiä. Isänmaallinen kuningas haudattiin kuitenkin toivomuksensa mukaisesti Portugaliin. Omaisuutensa hän testamenttasi Portugalin valtiolle, joten ilmeisesti hän ei kantanut kaunaa vallankumouksellisille.

Ensimmäisen Portugalin vuoteni aikana ihmettelin, kun täällä tuntuu tämän tästä olevan itsenäisyyspäiviä tai vastaavia. Ja onhan niitä: vallankumouspäivä, kansallispäivä, tasavallan päivä ja itsenäisyyspäivä. Muitakin pyhiä on ihan riittämiin. Nyt säästökuurin vuoksi pyhäpäiviä on lakkautettu tai siirretty sunnuntaihin, jotta töitä tehtäisiin enemmän. Ensi vuonna ei tasavallankaan päivä ole enää pyhäpäivä. Ehkä tasavaltaa voi jo pitää itsestäänselvyytenä.

Eipä silti, kauppojen aukioloihin pyhäpäivät eivät juuri vaikuta. Isoimmat kaupat ovat avoinna joulupäivää ja pääsiäismaanantaita lukuunottamatta,  ja pienemmätkin kaupat saattavat palvella asiakkaitaan arkipyhinä.  Tämä maa harvoin pysähtyy tai hiljenee kokonaan. Siihen ei ole varaa.

Kävin eilen maksamassa tämän kuun vuokran. Jostain syystä en saa tilisiirtoa onnistumaan sepa-maksuna, joten kun vuokraemäntä asuu lähellä, käyn hänen kotonaan maksamassa vuokran käteisellä. Siihen pitää vaan varata runsaasti aikaa. Hän on kova puhumaan, kyselee miten minulla menee ja tarvitsenko jotain, kertoo lapsistaan ja kaikesta mahdollisesta. Välillä hänen poikansa käy sanomassa “Äiti, puhu vähän hitaammin, että senhora ymmärtää mitä sanot”. Välillä tipahdan kärryiltä, mutta onneksi hän lausuu selvästi, joten enimmäkseen tiedän missä mennään. Menee helposti tunnin verran, ennen kuin tulee sopiva hetki kaivaa eurot esiin.

Portugalilaiset ovat erittäin sosiaalista kansaa, ja näköjään myös vuokranmaksu voi olla sosiaalinen tapahtuma. Samalla se käy kielitunnista.

Tälle päivälle on luvassa melkein 30 asteen lämpötiloja myös tänne pohjoiseen. Pyhäpäivä kun on (vielä tänä vuonna), monet suuntaavat rannalle nauttimaan auringonpaisteesta. Niin teen minäkin. Te, jotka joudutte kahlaamaan vesisateessa Suomessa – otan osaa. Vilpittömästi. Ensi viikolla sataa täälläkin.




Ihmisiä rannalla sumuisena sunnuntaiaamuna.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti